Kaksi kesämekkoon pukeutunutta naista jäätelökioskilla vanhassa valokuvassa
Kuva / Image

Suomalaista jäätelöä jo vuodesta 1922

Helsingin Jäätelötehdas on vanhin toiminnassa oleva jäätelön valmistaja Suomessa. Suomalaiset ovat saaneet nauttia jäätelöstämme jo yli 100 vuotta! Italialaiset juuremme yhdistyvät suomalaiseen sisuun jo neljännessä polvessa. Jäätelömme valmistetaan perinteisellä reseptillä saaden aikaan iloa ja ihania muistoja. Teemme tutkitusti Suomen parasta jäätelöä.

 

Tervetuloa tötterölle Kaivariin!

Tutustu jäätelöihimme

Herkullinen jäätelöpallo sitruunajäätelöä

Sitruuna

Herkullinen jäätelöpallo lakujäätelöä

Laku

Herkullinen jäätelöpallo maraschino-jäätelöä

Maraschino

Jäätelö / Ice cream

Wanhanajan Vaniljapuikko

Suomi mainittu

Meidän jäätelöidemme raaka-aineista jopa 98 % on kotimaisia. Tästä osoituksena meille on myönnetty Avainlippu-merkki. Kookospalmuja ja sitruunapuita ei Suomessa vielä kasva, joten siksi ei ihan sataan prosenttiin päästä. Meille on lisäksi erittäin tärkeää, että raaka-aineet tulevat mahdollisimman läheltä. Suosimme pientuottajia ja luonnollisia raaka-aineita. Jäätelöiden väreinä käytetään esimerkiksi punajuurta.

Kuva / Image

Haluatko jäätelöämme myyntiin?

Haluatko jäätelöämme myyntiin ravintolaasi? Kioskiisi? Kauppaasi? Ota rohkeasti yhteyttä!

SEURAA MEITÄ SOMESSA

Facebook

Instagram

Linkedin

Kevät tulee ja toivottavasti lumet lähtee äkkiä! Meillä on jo Kaivopuiston kioski Merisatamassa auki säiden salliessa 🥳🤩🥰

Tulossa on paljon kevään juhlia, esimerkiksi vappu ja äitienpäivä. Meiltä saakin ostaa verkkokaupasta jäätelölahjakortteja 😘🙂 Isomman erän voi ostaa myös esimerkiksi työntekijöille piristykseksi 😉 Mukavaa kevättä 😚
Tervetuloa tehtaanmyymälään ostamaan pääsiäiseksi jäätelöä 🍦🍦

Ollaan tänään torstaina auki klo 17:00 saakka. Laktoositon mango tai vaikka appelsiini olisi ihanan värinen jälkiruoka aterialle 😊

PS. Huomenna perjantaina avataan kevätkausi meidän jäätelökioskilla Kaivarin Merisatamanrannalla 🤩🥳 Tervetuloa nauttimaan kevään ensimmäisestä jäätelöstä ihanissa maisemissa 😘
Tervetuloa jäätelölle Kaivariin pääsiäisenä 🤩🥰🥳🍦 Kioski avautuu heti pitkäperjantaina klo 11. Meiltä saa aidosti kotimaista käsintehtyä jäätelöä suoraan Espoosta 😊 🇫🇮

Ollaan auki koko pääsiäinen ja sen jälkeen säiden mukaan. Nettisvuillamme on tarkat aukioloajat: https://helsinginjaatelotehdas.fi/kioskit/
Varaston tyhjennys 🤩🤩🤩🤩 

Kaikki jäätelöt -25 %. Alennus koskee myös jo alennettuja tuotteita. 

Nämä erikoismaut halvalla 5 litran pakkauksissa: Sitruunarahka, Rusinaton maraschino, Mantelisuklaa, Pipari, Glögi, Aprikoosi. Näiden erikoismakujen hinta on nyt vaan 14,25 € (ovh 19 €) 😎 

Loput 5 litran kotipakkaukset 29,25 €/kpl (ovh 39 €). Kaikkia makuja on saatavilla mustikkaa ja banaania lukuunottamatta.

Vanhanajan Vaniljapuikot 10 kpl pakkaus 18,75 € (ovh 25 €).

500 ml purkit 5 kpl 21,75 € (ovh 29 €). 

Sekoitukset ovat päässeet jo valitettavasti loppumaan nyyh mutta lisää tulee parin kuukauden sisällä. 

Tervetuloa ostoksille koskelontie 14 B Espoo. Aukioloajat kannattaa katsoa nettisivuiltamme. Kiitos 😘